Yhteystiedot

Jääkuningattaren Kennel
Virpi Hirvelä
Bergkullantie 39
01120 Västerskog, Finland.
p.+358466257555
virpi.hirvela@gmail.com

Uusimmat kuvat

Kävijälaskuri

Käyntejä kotisivuilla:121967 kpl

Alkanut vuosi 2015

Lauantai 21.2.2015


Hei taas! :)

Vuosi on taas vaihtunut ja aika kulunut aivan siivillä. Blogiakaan en ole ehtinyt taas pitkään aikaan päivittelemään, mutta nyt vihdoin minulla on aikaa istahtaa sen verran, että kerron viimeisiä kuulumisia.. :)

Vuosi 2014 meni pentujen kasvaessa uusien omistajien huomassa hienosti.

Joulukuussa kävimme Vantaalla Joulu match show:ssa ja mukana olivat: Tero, Koda, Mila, Muru ja Nani. Pennut käyttäytyivät oikein mallikkaasti vaikka paikka oli tupaten täynnä ihmisiä ja muita koiria.

Vuosi 2015 alkoi hienosti ja Nani olikin 11.1.15 Helsingissä Kaapelitehtaalla järjestetyssä pentunäyttelyssä mukana. Rotutuomarina oli Marianne Holm, joka sijoittikin Nanin ROP koiraksi KP:n kera. Ryhmätuomarina oli Matti Luoso ja siinä Nani sijoittui RYP-2:ksi! <3

Tammikuussa 31.1.15 olimme Lahden pentunäyttelyissä isommalla porukalla ja mukana olivat: Tero, Mila, Alma ja Nani. Päivä oli pitkä, mutta näin kasvattajan näkökulmasta erittäin onnistunut ja uskoisin, että myös koirien omistajat olivat tyytyväisiä sijoituksiin mihin pennut suoriutuivat.

Tässä hieman tuloksia:
Jääkuningattaren Anecca (Mila) ROP+KP
Jääkuningattaren Amadeus (Tero) VSP+KP
Jääkuningattaren Amanda( Nani) PN2+KP sekä
Jääkuningattaren Akina (Alma) PN3+KP
Kasvattajaryhmä Jääkuningatar KP

Iso kiitos mukana olleille sekä esittäjinä toimineille Marikalle ja Marille! :)

-Virpi-

 


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini