Minusta/Meistä
Olen pian 42 -vuotias, kahden jo aikuisen 21 vuotiaan-, 18 vuotiaan -ja yhden 16 vuotiaan teinin äiti. Koiria minulla on ollut aina, jo lapsuudenkodista saakka. Enisimmäinen "oma" koirani oli lyhytkarvainen mäyräkoira Axamixa "Axa", joka sai viettää onnellisesti kanssamme aina 11v8kk saakka. Sen jälkeen kun olin muuttanut kotoa pois, astuivat kuvioihin Opaskoirakoulun koirat, joita kasvatteina oli neljä ja hoitokoiria sitten useampia v.1989-1995 välillä. Toisen oppaamme aikana meille tuli Pörri, iki-ihana seropi tyttö v.1990, joka taivalsi kaikkien opaskokelaiden, sekä muutaman oman koiran kanssa. Pörri lähti luotamme sateenkaarisillalle yhtenä maailman onnellisempana koirana 4.8.2008, ollessaan melkein 19-vuotias.
Vuonna 2004 tuli osa omistukseeni landseer uros Ape. Vuonna 2007 muuti luokseni kaksi seropi tyttöä Kiki ja Bea, mutta vieläkin minulta puuttui "se" koira. "Se" löytyikin v.2008 syksyllä, kun menin katsomaan uutta kotia etsivää pyrre tyttöä nimeltä Pikkukummun Kuurankukka "Lilo". Huomasin käveleväni kotiin hihna kädessä ja sydämenvaltaaja perässäni. Kiki, joka oli lauman johtaja otti tehtävänsä niin vakavasti, että minun oli siitä ikävä kyllä luovuttava sen puolustushalun vuoksi. Lilo aloitti näyttelyuransa toukokuussa 2010. Olin päättänyt käydä kokeilemassa mitä neiti tykkäisi kehässä olemisesta ja menemisestä. Koira muuttui täysin päästyään kehän laidalle, aivan kuin se heti olisi tiennyt mitä tuli tehdä, joten näin jäin koukkuun näyttelyihin. Syksyllä 2010 kävin kasvattajakurssin ja kennelnimeä aloin anomaan joulukuun alussa ja vihdoin kesäkuussa 2011 sen sain. Kennelnimeä odotellessa meille tulla tupsahti toinen pyrre tyttönen aina Ruotsista saakka. Islandogs First Countess Of Gotland "Nala". Nala on syntynyt 13.01.2011 ja kasvattajana on suomalaissyntyinen Arita Werkelin Islandogs-kennelin mamma, Gotlannin kauniilta saarelta.
Tyttäreni Janette, joka useasti koiria kehässä handlailee, onkin varmaan yhtä koukussa näyttelyihin kuin minäkin. Janetella on oma lauma kotonaan ja siihen kuuluu virosta tullut löytökoira Sera, rottweilerin & dogo canarion risteytys Dafy sekä sekarotuinen Juulia. Juulialla todettiin koirille harvinainen munasarjasyöpä ja siirtyi muiden koirien luokse tuonne pilven reunalle 17.11.2011, ollessaan 9-vuotias.
Joten voitte vaan kuvitella, kun koko lauma on koossa, sitä häntien huisketta ja tassujen vilinää.
Tässä lyhyesti meistä, toivottavasti viihdytte sivuillamme!
Olen jäsenenä seuraavissa liitoissa:
-Suomen Kennelliitto
-Suomen Pyreneläiset ry
-Pyreneläiset ry
-Ssky
-Eestin Kennelliito |